Suomen lapsilla on subjektiivinen oikeus kunnalliseen päivähoitoon, mutta ehkä pitäisikin seuraavaksi säätää laiksi lapsen subjektiivinen oikeus vanhempiinsa.

Vai mitä pitäisi ajatella siitä, miten pieniä lapsia pidetään päivähoidossa varaamassa itselleen paikkaa, vaikka äiti tai isä olisi kotona toisen lapsen kanssa? Entä miksi meillä on luotu järjestelmä, jossa lapsi on järjestelmää varten eikä päinvastoin?

Miten olemme päätyneet siihen, että Stakesin projektivastaava pitää tärkeänä lapsen oikeutta varhaiskasvatukseen tarkoittaen, että sitä annetaan juuri päiväkodissa.

Mitähän se sitten on, mitä me vanhemmat teemme pienten lastemme kanssa kotona? Kun vanhemmat hoitavat lasta kotona, sanotaan, että ”äiti on kotona lapsen kanssa”. Tai joskus, että ”äiti hoitaa lasta kotona”. Miksei kaikki lapsen alkuelämän kasvatus ole varhaiskasvatusta? Voiko lasta kasvattaa vain tutkinnon tehnyt maisteri? Me muut vain ”hoidamme lapsia” tai ”olemme heidän kanssaan kotona”.

Mitkään muut roolimme elämässä eivät ole tärkeämpiä kuin perheen sisäiset. Työtehtäviimme löytyy varmasti muita hyviä tekijöitä, mutta lapsillemme olemme ainut isä tai ainut äiti. Se on suhde, joka kestää kuolemankin yli.

Vain harva katuu kuolinvuoteellaan jonkun työprojektin kohtaloa. Suurimmat katumuksen aiheet löytyvät laiminlyönneistä perheen keskuudessa.

Lasten elämää ei voi kelata taaksepäin. He ovat pieniä vain kerran, muutaman ohikiitävän hetken ajan. Niistä hetkistä kannattaa ottaa vaarin.

On hienoa, että maan hallitus on näin viisaisiin linjauksiin päätynyt. Ongelmaksi jää, ettei näitä linjauksia lainkaan noudateta kunnissa. Ja kunnissahan se perusopetuksen resurssointi oikeasti tapahtuu.

Jo vuosia on kunnissa riehunut viikatemies pienten opetusryhmien ja pienten koulujen kimpussa. Perusteena moiselle on nimenomaan mainittu hallituksen linjaukset ja valtionosuusuudistuksen tuomat tulojen leikkaukset, kun valtio on raskaalla kädellä ruiminut niitä kuntia, jotka eivät ole tajunneet suuruuden ekonomian kauneutta.

Turha on hallituksen hurskastella linjauksillaan, jollei se samalla antamallaan rahoituksella ohjaa kuntien kättä. Kun kaiken hyvän mittariksi riittää raha, on ohjaus tehtävä perusopetuksen valtionosuusjärjestelmällä. Tai sitten on oikeasti lailla säädettävä rajat opetusryhmien koolle. Kunnissa useimmiten vain pakolla on merkitystä. Tutkimustulokset lasten hyvinvoinnista, oppimistuloksista ja ehkäisevien tukitoimenpiteiden siunauksellisuudesta kaikuvat kuuroille korville, kun taloutta tarkastellaan vain 12 kuukauden pätkissä.

Kovasti toivoisin, että lasten vanhemmat nousisivat kapinaan, kiipeäisivät barrikadeille ja nostaisivat suuren äläkän lastensa puolesta. Mutta siihen ei taida jäädä voimia raskaan työpäivän päätteeksi, kun on vielä kotikin hoidettava jotenkuten. Voi tätä väsynyttä väkeä.

Terveystiedon opettajat mainitsevat seksuaaliopetuksen tärkeimmäksi tavoitteeksi vastuuseen kasvamisen. Vähiten tärkeäksi tavoitteeksi luokiteltiin pidättyvyyden opettamista.

On surullista, että koulujen seksuaalikasvatus näyttää edelleen keskittyvät seksuaalisuuden fyysiseen puoleen henkisen ja psyykkisen puolen kustannuksella. Kun opettajat haluavat opettaa vastuuseen, mutta pitävät pidättyvyyttä merkityksettömänä, kertoo se, että vastuun käsite kattaa heidän mielestään vain kehon.

Jos seksuaaliset kontaktit luokitellaan vain ruumiintoiminnoiksi, kuten vessassa käyminen, ollaan täysin hakoteillä ja kielletään seksuaalisuuteen liittyvä henkinen ja psyykkinen puoli. Jos kyseessä olisi vain ruumiintoiminto, miksi sitten niin monien avioerojen syy on uskottomuus? Miksi sukupuoliyhteys toisen ihmisen kanssa vaikuttaa niin syvälle ihmisen minuuteen, jos koko touhu on vain kemiaa ja fysiikkaa?

Pidättyvyyden merkitys seksuaalikasvatuksessa ei perustu sukupuolitautien tai raskauden ehkäisyyn, vaan nimenomaan sen tosiasian tunnistamiseen, että turvattomassa parisuhteessa sukupuliyhteyden vaikutukset ovat kauaskantoisia silloinkin kun mitään fyysisiä seuraamuksia ei havaita.

Korkeatasoinen ja rehellinen seksuaalikasvatus on todella tärkeätä nuorten terveen kehityksen kannalta. Toivon, että Suomessa päästäisiin seksuaalikasvatuksessakin vallitsevasta elämän henkisen ja psyykkisen puolen kieltämisestä ja vähättelystä, joka näkyy niin monella tavalla tuhoisasti nimenomaan nuorten ihmisten elämässä.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Ehdotus kuvastaa karmealla tavalla sitä, kuinka todellisuudelle vieraiksi ovat päättäjämme tulleet. Onkohan Halonen aikoinaan viettänyt montakaan tuntia vuorokaudessa lasten tai lapsen kanssa kun kuvittelee, että lapsen luovuus on jotain aikataulutettavaa ja säännösteltävää. Jos niin olisi, voitaisiin joka viikko järjestää joka luokalle luovuustunti. Näin sitten kanavoisimme lapsen koko viikottaisen luovuuden maanantaiaamuun klo 10-11. Kätevää.

Todellisuudessa tavallinen suomalainen koulu on viimeisin paikka, jossa kukaan oppilaista riskeeraa maineensa olemalla luova muutoin kuin ehkä uusien kiusaamistapojen keksimisessä. Ilmapiiri kouluissa on edelleen sellainen, että toisille nauraminen ja pilkka ovat arkipäivää ja niitä pidetään osana normaalia kouluelämää. Koulu kasvattaa tehokkaasti tulevaisuuden työpaikkakiusaajia, joiden suuruus perustuu nimenomaan muiden luovuuden ja tekemisen ilon tuhoamiseen.

Luovuuttaan lapsi ilmentää vain turvallisessa ilmapiirissä, jossa pilkkaamista ei sallita ja naurunalaiseksi joutumisen pelko ei säätele käyttäytymistä. Tätä ilmapiiriä ei kouluissa voi luoda yhdeksi päiväksi kuukaudessa, vaan sen on oltava todellisuutta koulun jokaisena päivänä alusta loppuun. Valitettavasti tämä on Suomen kouluissa vasta päämääränä, toivottavasti edes siellä.

Nyt on jatkettava työtä kuntapuolella ihan niin kuin tähänkin asti mutta suuremmalla mekkalalla. Turussa tietenkin haasteena on se, että kaupungin valtalehti on niin tiukasti kokoomuksen kannattaja, ettei muita ääniä oikein saa kuulumaan. Silti muitakin keinoja on ihmisten kanssa puhua, eikä netti ole niistä huonoimpia.

Me voisimme hiukan äänekkäämmpin pitää niiden puolta, jotka itse eivät puoliaan voi pitää. Kiltteys ei saa tarkoittaa, että myönnytään suurempien edessä, vaikka olisi syytä pysyä kannassaan.

Minulle jäi monta ihanaa ja liikuttavaa muistoa tästä touhusta. Ihmisten ystävällisyys, monet elämänkohtalot, kun ihmiset kertoivat tarinaansa tavatessa. Uskovien yhteys, kokoontumiset, jotka alkavat rukouksella. Rohkaisevat ja kannustavat sanat ja teot. Oman perheeni tuki ja väsymätön kärsivällisyys. Stephenin uhraukset vaalilehden ja kylttien jakamisessa.

Miten minua innosti saada jutella politiikasta ja maailmanmenosta ylipäätään viisaiden kristittyjen kanssa. Muistan eritoten Risto Heinosen sanat kun Liedossa keskusteltiin Natosta ja puolustusvoimista. Risto totesi hiljaiseen ja rauhalliseen tapaansa, että loppujen lopuksi ei rauha riipu sotilaista eikä liittoutumista, vaan siitä, että noudatamme Jumalan käskyjä, elämme hänen tahtonsa mukaisesti. Miten virkistävä ajatus!

Olen kiitollinen niille runsaalle 170, jotka minua äänestivät, ja niille, jotka jaksoivat lukea ajatuksiani lehdistä ja kotisivuilta. Ja lisäksi kaikille niille, jotka antoivat äänensä Kristillisdemokraattien ehdokkaille ympäri maan. Emme Varsinais-Suomessa tällä kertaa saaneet ehdokasta läpi (puuttumaan jäi 81 ääntä!), vaikka Sari Essayah sai henkilökohtaisesti neljänneksi eniten ääniä koko vaalipiiristä. Teemme sen sitten ensi kerralla.

Nyt on vaalityö tehty. Enemmän olisi pitänyt ja voinut, varmaankin. Silti tämä on ollut niin mielenkiintoista ja antoisaa aikaa, että vaalituloksesta riippumatta katson saaneeni enemmän kuin annoin. Rahallisesti koko retki on ollut raskas, kun ei ole rikkaita tukijoita. Silti muutama yritys on tukenut tätä työtä ja monet yksityiset ovat kannustaneet.

Hienoa on ollut se yhteishenki, jonka olen monien muiden KD:n ehdokkaiden välillä tuntenut. Olemme yrittäneet auttaa toisiamme kaikin tavoin. Heissä olen oppinut tuntemaan joukon uusia mielenkiintoisia ihmisiä, jotka ovat omistautuneita asialleen ja jotka läheltä näkevät osattomien elämää.

Uskon, että nekin meistä, jotka eivät pääse tällä kertaa eduskuntaan, saavat tästä eteenpäin äänensä kuuluviin paremmin. Meidän täytyy pitää peiliä vallanpitäjien edessä ja paljastaa maailmalle, miten asioiden laita on.

Odotan äänestyksen tulosta innostuneena. Minua jännittää KD:n saama äänimäärä täällä Varsinais-Suomessa kun nyt ensimmäistä kertaa ehdokkaita on kokonainen lista eikä olla vaaliliitossa. Ja jännittää oma äänimäärä, josta en kovin suurta uskalla odottaa. Näissä vaaleissa jännitän myös sitä, pääseekö Tarja Cronberg eduskuntaan jatkamaan Vihreiden puheenjohtajuutta. On niin tavattoman tärkeää, etteivät kaikkien puolueiden johtajat ole aina kaupunkilaisia.

Nyt yöpuulle. Pikku Jesajalla on kova kuume joten nähtäväksi jää kuinka paljon nukutaan…

Nyt on edessä se, mitä olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten. Miksi vasta nyt?

En löydä muuta syytä tälle hallituksen hitaudelle vaihtoehtoisten energiamuotojen suosimisessa kuin sen, että energialobby on niin voimakas. Lobbauksen voima on suorassa suhteessa siihen käytetyn rahan määrään, ja sitähän suurilla energiayhtiöillä on.

Keskitetyt energiaratkaisut ovat siitä mukavia Fortumille ja vastaaville, että niistä on helppoa saada omansa pois. Eli energiasta maksetaan se, mitä määrätään.

Fiksuimpia meidän muiden kannalta olisivat hajautetut ratkaisut, joissa esim. kylän yhteisen viemärilaitoksen metaanikaasut käytettäisiin talojen lämmittämiseen tai autojen polttoaineeksi. Lähienergian käyttö vähentäisi kuljetusten päästöjä ja jos maaseudun asukkaiden autotkin kulkisivat näitä haitallisia kaasuja pois kuluttaen, olisi ratkaisu kaikille hyvä. Paitsi tietysti suurille energiayhtiöille. Siksikö näitä ratkaisuja ei ole saatu aikaan?

Myös maanteiden varsille ripustetut kyltit ovat kärsineet kovia. Joka puolella näkee sateesta liuenneita ja repsottavia kylttejä. Osa omistani on jo kadonnut tyystin.

Ehkä vaalit pitäisikin siirtää johonkin toiseen vuodenaikaan, kun säätila on hiukan suopeampi. Toisaalta, jos ilman lämpeneminen etenee vauhdikkaasti, on todella vaikeaa valita vähäsateista ajankohtaa.

Tämä talvi oli kyllä täällä etelässä ainakin todella lyhyt. Juuri kun oli sukset saanut esiin, alkoi jo taas sataa ja lumet sulaa. Lapset onneksi ehtivät hiihtää ja luistellakin, mutta paljon vähemmän kuin aiempina vuosina. Tänään he jo aloittelivat pyöräilyä, vaikka hiekkatiet ovatkin aika pehmeitä. Jesaja (melkein 5 v) tuli kotiin parkuen, kun oli ajanut pyörällä suoraan ojaan. Henkinen kärsimys oli ilmeisesti suurempi kuin ruumiillinen, vaikka hänellä olikin kuhmu otsassaan.

Kirjalan sillalla, matkalla kohti Kaarinaa, näimme hurjan onnettomuuden jäljet, kun hetkeä aiemmin olivat pakettiauto ja henkilöauto ajaneet nokkakolarin. Paikalle osui ensimmäisten joukossa Risto Heinosen vaalibussi, joka pysähtyi ja sisällä olleet kaksi sairaanhoitajaa menivät auttamaan onnettomuuden uhreja. Yhdessä he auttoivat uhreja ja ohjasivat liikennettä kunnes pelastusajoneuvot tulivat paikalle.

Radiosta kuulimme myöhemmin, että ilmeisesti pakettiauto oli ajautunut vastaantulijan kaistalle. Molemmat autot tuhoutuivat täysin.

Eilen olivat mieheni ja lapset vaalilehteä jakaessaan joutuneet pulaan, kun pehmeä rospuuttokelin tie oli alkanut antaa periksi auton pyörien alla. Auto juuttui kiinni, mutta läheisen talon väki tuli traktorilla auttamaan perheeni pulasta. Suurkiitos heille, kun kesken perhejuhlien lähtivät rämpimään mutaiselle pellolle traktoria hakemaan.

Kiitos Taivaan Isälle suojeluksesta ja siitä, että hän lohduttaa niitä, jotka lohtua tarvitsevat.